Minulle soitti robotti!

Ihanaa, kun robottipuhelut ovat alkaneet herättämään mielipiteitä ja nousseet keskusteluihin. Osa meistä on saanut robottipuheluita ja osa ei ole vielä asioinut (tai huomannut asioineensa) automatisoidun viestinnän kanssa.

Ei pidä yleistää, mutta yleistän kumminkin, sen minkä keskustelupalstojen rivien väleistä ja riveiltäkin voi lukea. Ihmiset hieman pelkäävät robottipuheluita tai oikeastaan sitä, miten tulevaisuudessa robottipuheluita tullaan käyttämään. Ovatko puhelinmyynnin villit vuodet tulossa takaisin ja taas joudumme puhelimessa vänkäämään vastaan, kun myyjä ei ymmärrä EI sanaa.

Automatisoitu viestintä on vastuullista viestintää

Näin ei tule käymään, jos se olisi meistä tai robotistamme kiinni. Me olemme vastuullisena alustan tarjoajana kieltäytyneet monesta liian myynnillisestä yhteistyöstä. Olemme olleet alusta asti luomassa pelisääntöjä, kuinka automatisoitua viestintää tulisi hyödyntää. Tästä syystä teemme väkevää yhteistyötä Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton eli ASML:n kanssa.

Kävin haastattelemassa ASML:n toimitusjohtaja Jari Perkoa mm. robottipuheluiden hyödyistä ja vaaroista

Älä pelkää robottia, pelkää ihmistä

Pelko syntyy joidenkin yritysten yliaggressiivisesta myyntitavasta perinteisessä puhelinmyynnissä. Yksi ihminen voi soittaa keskimäärin 20–60 myyntipuhelua päivässä, robotti taas ehtii soittamaan n. 18 000 puhelua. Tätä taustaa vasten pelon pakkomyynnistä voitaisiin ajatella olevan aiheellinen, jos ei olisi sääntöjä ja yritysten toiminta ei perustuisi arvon tuottamiseen asiakkaalle. Tämän takia teemme asiakkaidemme kanssa läheistä yhteistyötä, jotta voisimme varmistua, että tehon lisäksi myös laatu pysyisi erinomaisena.

Meidän robottimme ei myy.

Periaatteessa voisikin sanoa, että ihmisten on syytä pelätä ihmisiä ja yrityksiä – ei robottia. Ihminen on aina vastuussa robotista. Jos ihminen päättää, että robotti soittaa myyntipuheluita asiakkaille, ilman, että robotti ymmärtää, mitä kieltäytyminen tarkoittaa, sälytämme vastuun ja reklamaatiot robotille. Huolimatta siitä, että robotti on täysin viaton ihmisen orja. Robotilla ei ole omatuntoa, saatika moraalia, joten meidän ammattilaisten on luotava säännöt ja periaatteet ennen kaikkea ihmisille.

On ihanaa työskennellä samat arvot jakavassa tiimissä upeiden yritysten ja yhteistyökumppanien kanssa, jotka oikeasti välittävät asiakkaistaan ja ymmärtävät arvon tuottamisen merkityksen.

Kiitos, että olette asiakkaitamme.

Palaa tietopankin etusivulle