Lennu Keinänen

Paytrail Oyj:n founder Lennu Keinänen on tunnettu teknologiavaikuttaja ja verkkomaksamisen uranuurtaja Suomessa.

Paytrail exitin 2014 jälkeen Lennu on ansioitunut pääomasijoittajana. Hänen nykyinen n. 20 yhtiön porftolionsa painottuu kovaa kasvua tekeviin disruptiivisiin B2B softa- ja teknologiayrityksiin.

Vuodesta 2019 alkaen yhden Suomen tunnetuimman kasvuyritystapahtuman Kasvu Openin päätuomarina toimiva Lennu kuvaa itseään ennen kaikkea hands-on serial founderiksi.

Käytännön tekemisen kautta syntyneet tulokset, disruptiivinen teknologia ja globaalilla tasolla valtava markkina olivat keskeiset syyt, joiden ansiosta myös Lennu päätti lähteä mukaan tukemaan On-Timen kasvutarinaa.