Puhelurobotti soveltuu myös sopimuksen uusimiseen

Yritykset pyrkivät nykypäivänä automatisoimaan erilaisten prosessien eri vaiheet mahdollisimman pitkälle. Onnistunut myyntiprosessi johtaa ensikontaktista erilaisten myyntivaiheiden jälkeen kauppaan.  Entä sitten kun sopimus on syntynyt, mutta se alkaa umpeutua?

Useat eri alojen yritykset tekevät asiakkaidensa kanssa määräaikaisia sopimuksia. Tällaisia yrityksiä ovat esimerkiksi sähköyhtiöt ja teleoperaattorit. Normaalisti nämä yritykset soittavat sopimusten uusinnat manuaalisesti ihmisvoimin puhelimen välityksellä.

Tähän toimenpiteeseen on kuitenkin uusi ratkaisu, puhelurobotti. Puhelurobotillamme voidaan tehdä alkukartoitus sopimuksen jatkamisesta ja ohjata sopivat liidit suoraan myyjille.

Miksi valita puhelurobotti soittamaan?

Automatisoitujen puhelujen suurin etu on niiden kustannustehokkuus sekä henkilöstön työtuntien vapauttaminen vaikkapa uusasiakashankintaan. Puhelurobottimme pystyy soittamaan tarpeen vaatiessa, jopa 3600 puhelua tunnissa. Sen tehokkuus on siis vertaansa vailla, toki harvoin sopimuksia tähän tahtiin tarvitsee uusia.

Puhelua rakentaessa on mahdollisuus valita joko synteettinen ääni tai tallentaa ihmisääni. Puhelusta saadaan myös rakennettua mielekkäämpi, kun sille äänitetään ihmisääni. Jos yrityksellä on esimerkiksi mainoskasvonaan jokin tunnettu henkilö, niin hänen äänensä käyttäminen puhelussa on mahdollista.

Mikäli puheluun ei vastata ensimmäisellä soittokierroksella, voidaan robotti myös ohjelmoida soittamaan vastaamattomiin puheluihin uudestaan haluttuna ajankohtana.

Rest Api:n avulla puhelurobotti kiinni tietokantoihin

 

Puhelurobotti voidaan kytkeä Rest Api:n avulla eri yritysten erilaisten järjestelmien rajapintoihin. Tällöin tietojen, kuten esimerkiksi asiakkaiden puhelinnumeroiden siirtäminen yrityksen järjestelmästä on vaivatonta.

 

Jos haluat päästä kuulemaan puhelun käytännössä, tilaa demopuhelu tästä.

 

Kiinnostaisiko sinua automatisoida sopimusten uusiminen ja helpottaa tämän avulla myyjiesi työtä? Ota rohkeasti yhteyttä!

 

Jon-Erik Talvio

On-Time Research Solutions Oy 
045 870 8433

jon-erik.talvio@ontime.fi

https://www.linkedin.com/in/jon-erik-talvio/